Tasan 60 päivää on nyt takana eli lähes kaksi kuukautta. Noiden 60 päivän aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä ja voin rehellisesti sanoa et oon tuntenu lähes kaikki mahdolliset tuntemukset mitä ihminen voi tuntea näiden päivien kuluessa. Mä tiedän että blogiin ei ihan kaikkee kannata todellakaan jakaa, mutta nyt kuitenkin tekee mieli kirjottaa vähän enemmän siitä miltä musta tuntuu ja miten täälä on mennyt. Halusin myös jakaa kuvia Erikan konfirmaatiosta, koska ne jäi julkasematta ja se oli kuitenkin tosi tärkeä päivä Erikalle ja mulle myös, oli hienoa viettää viimeinen päivä perheen & lähimmäisten sukulaisten kanssa ja ilta lopulta ystävien ja poikaystävän seurassa.
Oon todella kiitollinen että mut sijoitettiin hyvään perheeseen! Musta pidetään täällä huolta, musta ja mun asioista ollaan aidosti kiinnostuneita ja oon saanu tosi paljon tukea ja apua mun hostäidiltä esimerkiksi mun lantiovamman kanssa. Nyt kun oon kuullu muiden vaihtarikamujen juttuja niiden perheistä niin osaan arvostaa mun tuuria. Oon kuullu et jossain perheessä vaihto-oppilaan käyttämä määrä vessapaperia mitataan ettei vaan tuhlata liikaa, oon kuullu että yhden vaihtarin pitää ostaa itse leipäja voi ja maito ja ihan kaikki ruuat ja silti isäntäperhe syö hänen kustantamia elintarvikkeita, oon kuullu että jonkun host isä on jo ahdistellut naispuolista vaihtaria. Onneks mulla ei mitään suurempia ongelmia, ainakaan vielä haha :D Erilaistahan tää todellakin on ja on monia asioita, jotka tapahtuu mun mielestä sujuvammin oman perheen tavalla, mutta kyllä oon löytäny myös asioita joita ihailen ja haluun tuoda Suomeen mukanani.
Mulla on siis samanikäinen sisko Renee kenen kanssa asun samassa huoneessa. En oikeestaan yhtään stressannu että mitä jos me ei tullakaan toimeen ja ihan oikein jätinkin stressaamatta koska meistä on nyt jo tullu hyvät ystävät. Erilaisia me ollaan mutta ei se haittaa, meillä on ollu tosi hauskaa ja Renee on ollu ihana kun se on tutustuttanu mua monille sen kavereille ja pitänyt huolta että mä oon aina mukana minne ikinä se menee. Mun hostisoveli on myös huippu kiva ja tosi hauska, ikävä kyllä ehdin vaan noin kuukauden hänen kanssaan asua koska hän muutti Nevadaan elämään college elämää. Blaken ja Reneen lisäksi mulla on vielä 13-vuotias pikku veli Luke joka on tosi sweet. Se juttelee mulle aina innoissaan ja kertoo päivän tapahtumista ja kyselee Suomesta! En kyllä varmaan osais elää ihan hostsisaruksia,itellänikin kun on 3 sisarusta niin ois tosi hassua elää pelkästään vanhempien kaa.
Koulu alkoi siis jo 25. heinäkuuta ja maanantaina käynnistyy 9. kouluviikko. Mietin pitkään et miten kouluvuosi täällä voi olla niin pitkä mut mulle on kyllä selvinny että näillä kyllä lomia riittää, syyslomakin on 2 viikkoa! Koulu muutenkin menee tosi nopeasti, joka päivä sujahtaa ohi vauhdilla. Meijän koulussa on toooosi paljon meksikolaisia. Oon ainoa valkonen mun tanssiryhmässä ja se on vieläkin niin hämmentävää... Musta tuntuu myös et kerään paljon katseita tavalla miten pukeudun. Vaikka pukeudun ihan normaalisti niin oon varmaan ylilaittautunut amerikkalaisten silmiin. Normaali outfitti mitä näkee lähes joka päivä useemmalla tytöllä on Pizza My Heart- pizzaravintolan mainos t-paita ja legginssit ja flipflopit! Täälä ihmiset pukeutuu tosi samalla lailla ja kukaan ei oikein halua erottua, ihan sama näkyy poikien pukeutumisessa. Pukukoodia rikotaan tosi paljon eli kaikki kyllä käyttää minishortseja eikä kukaan sano mitään, thank god koska 40 asteen helteessä ois vähän tukala olla farkuissa.. Niin siis meijän koulu on siis periaatteessa ulkona ja jokaiselle aineelle on eri rakennus eli ei oo mitään high school musical tyyppisiä käytäviä ja rappusia. Ihmiset hengaa eniten oman urheilulajin porukoissa ja surullista mutta totta niin ihmiset myös luokitellaan harrastuksen mukaan... Uimarit tai vesipoolon pelaajat ei oo cool, tyttökoripalloilijat on lesboja, cheerleaderit ja lentopalloiljat on cooleja ja tottakai jos on poika mut ei pelaa amerikkalaista jalkapalloo niin ei oo kova jätkä. Ei siis kaikki onneks ihan näin ajattele mut oon kuullu niin useesti näitä :D Mut ihmiset on kuitenkin tosi iloisia ja avuliaita, se on hyvä puoli mun koulussa! Tykkään myös kaikista mun opettajista.
Musta ei siltikään vielä tunnu siltä et kuulun mun kouluun. Kahdesta tuhannesta oppilaasta tiedän tosi pienen osan nimeltä ja joskus on sellasia päiviä et en nää melkein yhtään tuttua naamaa kun kävelen ympäriinsä ja siinä tulee jotenki tosi orpo olo! Mut tiedän et senki aika tulee kun tunnen oloni kotosaks koulussa, vielä oon vaan suoraan sanottuna vähän kujalla xD
Kukaan ei oo vielä ollu mulle suoraan sanottuna ilkee vaan päinvastoin joka päivä saan kuulla tosi ihania kehuja ja sekin hämmentää! Oon huomannu kuinka pieniä on ne asiat jotka saa koko loppupäivän kestävän hymyn mun huulille, vaihto-oppilas on helppo tehdä onnelliseks. Niimpä tässä välissä haluisin sanoa, kuka tahansa ootkaan jos käyt lukioo ja tiedät ees yhden vaihto-oppilaan joka käy teidän koulua niin anna mennä, mee jutteleen sille! Esittele itses ja kysy miten sillä menee, se on oikeesti niin iso ja hieno asia et joku oikeesti tulee omasta tahdosta sun luo koska totuushan on se että vuoden alussa vaihto-oppilaat ei oikeasti tunne ketään siinä koulussa/kaupungissa/maanosassa missä ne elää, osaatteko kuvitella miltä se tuntuu? Mun pointti on se että just sä voit olla se joka saa vaihtarin tunteen olonsa ees vähän kotoisemmalta :)
Tosta tuli mieleen että amerikkalaiset nuoret ei taida paljon harrastaa vaihtovuosia ulkomailla koska oon huomannu että ne ei oikeesti tiedä mitä mä teen täälä. Yleisiä harhaluuloja on että mun oma perhe asuu täällä vuoden ajan kanssa eli oon tullu ns. vaihtoon mun perheen kanssa XD Yks tyttö ei meinannu uskoo et oon oikeesti täällä yksin. Ja sit kaikki luulee et oon ite valinnu perheen ja tunnen sen entisestään. Ei, tulin käytännössä siis asumaan tuntemattomien ihmisten keskelle. Monet myös ihmettelee miks tuun tänne jos mun pitää kuitenki uusia tää vuosi Suomessa ja yleensäkin et miks lähdin pois kotoa. Onhan se vähän hupaisaa mut yritän aina selittää uudelleen ja uudelleen mikä tän vaihto-oppiluuden tarkoitus on. Muita hauskoja juttuja mitä oon kuullu on muun muassa että oonko mä ikinä nähny lunta, aloin nauraa ääneen kun kyseinen henkilä sano et mun kannattaa mennä vuorille talvella niin nään ihan oikeeta lunta :D Kukaan ei tiedä missä Suomi on mut Ruotsin tietää kaikki. Mun aksenttia on kehuttu tosi paljon ja mua on luultu canadialaiseks tai australialaiseks paljon, tätä mä kyllä ihmettelen niin paljon!
Usein kysyttyjä juttuja on kanssa että ikävöinkö kotiin ja tottakai mä ikävöin. Vielä se ei oo kuitenkaa iskeny sillee kauheena epätoivona ja itkuna, mut veikkaan että lähempänä joulua sekin aika vielä koittaa. Eniten ikävöin tietty perhettä ja oman huoneen rauhaa sekä muutenkin meijän taloa, täällä pienessä talossa iskee aina välillä vähän ahtauden tunne. Ystäviäkin on kauhee ikävä ja facetimeilut heidän kanssa aina sillon tällöin pelastaa mun huonot päivät! Monta kertaa kun aamu kuudelta herään ja katon Suomesta päivän aikana tulleet viestit tai snapit niin päivä automaattisesti alkaa hyvin :) Nyt jo oon alkanu arvostaa mun elämää Suomessa niin paljon enemmän että ette uskokaan. Mun historian ope jutteli mulle koko luokan kuullen ja sano että eikös Suomi oo yks maailman parhaimmista maista asua tutkimusten mukaan ja ei hitto tunsin ylpeyttä kun sanoi että oi kyllä!
Kuten oon varmaan jo painottanu asiaa niin näiden kahden kuukauden aikana on tapahtunut niin paljon. Oon kiitollinen kaikista positiivisista kokemuksista ja tavallaan myös negatiivisistakin, koska niistäkin on opittu paljon ja ne on tehny mua vahvemmaksi. Mun hostperhe on käyny läpi tosi vaikean menetyksen ja täällä on eletty vähän surullisin mielin pari viikkoa mut elämä on jatkunut ja nyt alkaa vihdoin kaikki normalisoituun. Pari viikkoa sitten osallistuin siis ensimmäisiin amerikkalaisiin hautajaisiin ja täytyy sanoa että se oli kyllä tosi mielenkiintoista ja erilaista kuin Suomessa. Ensin käytiin hyvästelemässä ruumis ja sitten hänet laskettiin hautaan. Varsinainen seremonia oli sisällä ja nimeltään "Celebration of Life" ja vaikka en nuorta vainajaa ikinä ehtinyt tavatakaan, seremonia oli niin kaunis ja täynnä rakkautta että tuntuu kun olisin tuntenut hänet myös. Lepää rauhassa <3
Positiivisia kokemuksia on sitten riittänyt ja paljon on mitä odotan innolla! Takana on nyt jo 3 amerikkalaisen jalkapallon kotipeliä ja ne on aina hauskoja tapahtumia, varsinkin pelin jälkeen kun meidän koululaisilla on "perinne" jatkaa hengailua paikallisessa In´n´outissa. Viime perjantaina oli meidän homecoming-parade ja homecoming-peli jossa kruunattiin sitten prince ja princess! Oon nyt myös elänyt jo 2 spirit viikkoa ja ihan kunnialla osallistunut pukeutumiseen. San Fransicon matka oli kyllä kans tosi upea ja ootan innolla sinne paluuta! Pian koittaa syysloma ja Halloween ja sen jälkeen on meidän ns. homecoming tanssit nimeltään Pigskin. Jännittää tosi paljon että meinaakohan kukaan kysyä mua, en yhtään osaa sanoa mitä tapahtuu! Joulukin tulee tosi pian, sitäkin ootan niin innoissani!!
Huhhhuh, nyt on vähän purettu alkuvuoden fiiliksiä tänne blogin puolelle. Suurimmilta osin siis hyvin menee jos joku ei jaksanu lukea tota kaikkea x) Kysykää ja kommentoikaa jos herätti jotain ajatuksia!:) Olo nyt on vähän väsynyt koska vietettiin viime yö Reneen kaverin synttäreillä ja aamulla herättiin aikasin kirkkoon. Renee itseasiassa tossa vetelee parhaillaan päikkäreitä ja mä sain just läksyt tehtyä. Ja hei muuten jos haluutte seurailla meijän Up Educationin vaihtari-instagram käyttäjää niin nimimerkillä finns_in_america löytyy! Toi käyttäjä koostuu siis muutamasta suomalaisvaihtarista ympäri jenkkejä.
Next time I think I will write something in English too since I´ve been asked to, see you soon! :*
