XX, iPhone pics

Meidän kaupungissa on kaks high schoolia, Lodi ja Tokay High School ja niiden välinen kilpailu on niin hullua. Huikeen jalkapallokauden päätöspeli oli siis Lodi vs. Tokay ja tottakai voitto tuli kirkkaasti meijän koululle oli Tokaylle!! Meidän koulun värit on siis purple ja gold ja LHS taas punavalkoinen (ihan kun high school musicalin wildcatsit haha). Ja koska LHS:n maskotti on "liekki" niin pari seniorii meijän kolusta oli pukeutunu palomiehiks ja -naisiks ja puolestaan osa lodislaisita oli pukeutunu ns. metsästäjiks koska meijän maskotti on siis tiikeri. Vaikee selittää tällei suomalaisille et kuinka vakavaa tää lukioiden välinen kamppailu on ja miten tosissaan ihmiset ottaa tän school spiritin! Mut musta ihan huikeeta miten kaikki oli pukeutunu, itekin kavereiden kaa ostettiin violetit sukkikset ja maalattiin naamaa. Ainiin ja väliajalla meijän koulu jako kaikille perunajauhoja yleisössä ja kun tuli sen aika niin kaikki heitti ne ilmaan ja katsomon ylle nousi siis hirvee jauhopilvi haha. Se selittää myös miks ollaan kaikki tossa yhteiskuvassa ihan valkosessa tomussa xD Vastustajajoukkueen kannattajat yllättäen teki saman tempun ja ainaki se näytti tosi coolilta kentän toiselta puolelta niin ehkä mekin näytettiin. Kun peli oli ohi niin kaikki hyppäs aidan yli ja oltiin keskellä kenttää koko jalkkisjoukkue + kaikki katsojat ja vaan hypittiin ja huudettiin ilosta! Tällaset hetket on jääny ikuisesti mun mieleen ja nää sport eventsit onkin ollu ihan melkein paras asia täällä amerikan high schoolissa :)

Thanksgivingista taisinkin jo kertoo ja tässä vielä pari kuvaa beachilta, Malibuun on kyllä pakko joskus palata!

 

Tuntuu että joulustakin on jo ikuisuus vaikka se vasta oli xD Mun yks freshmen kamu oli leiponu mulle cake popsin joululahjaks ja musta se oli niin söpöö! Tää sama tyttö toi mulle myös kerran omenapiiraan kouluun kun kuuli etten oo ikinä maistanu oikeeta American pieta :) 

 Sushia, Starbucksia ja smoothieita on kyllä tultu osteltua paljon heheh...

 Yks meijän spirit viikon päivistä oli Girls vs. Boys jollon tyttöjen piti pukeutua pinkkiin ja poikien mustaan. Innostuttiin mun siskon kaa ja ostettiin melkein kokonaiset outfittit pinkkii väriä ja oli kyllä tosi hauska päivä!

Korispeleissä on tultu käytyä tosi usein kun siitä lajista jopa ymmärränkin jotain, toisin kun amerikkalaisesta jalkapallosta XD Mutta niinkun jalkkispelitkin, korispelit on aina tosi jännittäviä ja dramaattisia ja siellä näkee aina paljon koulukavereita!

Tähän loppuun vielä pari kuvaa illanvietosta joka järjestettiin sinä viikonloppuna ennen kun Julia lähti. Oli tosi hauska ilta tyttöjen kanssa <3

Löysimpä vihdoin aikaa tulla jakaa näitä iPhone otoksia teille, järkkärii en oo käyttäny aikoihin mut lupaan että otan ihan liikaa kuvia ens viikolla kun suuntana on vihdoin Hawaii ja viikon unelmaloma!! Sooooo excited, tähän on laskettu päiviä niiiiin kauan!! Jos haluutte vähän ajankohtasempaa päivitystä tästä reissusta niin käykää seuraamassa mua instagramissa @ingapasanen ja lisätkää mut snapchatissa @inggga ! :)

Nyt alan pakkaileen jihuuu, palailen blogin puolelle viikon päästä toivottavasti tosi ruskettuneena!

XIX, Airports see more sincere kisses than wedding halls

Viime viikko oli henkisesti tosi uuvuttava. Viim viikon perjantaina jäi siis koulupäivä välistä kun lähdin mukaan saattaan Jessikaa lentokentälle. Jessi itki koko automatkan ja oltiin kaikki kyllä tosi hiljasia ja surullisii mut yks asia mihin en ollu ollenkaan varautunu oli lentokentälle palaaminen. Viimeks kun lentokentällä olin oli siis puolivuotta sitten ennen kun lähdin vaihtoon.

Se tunne mikä mulle iski kun parkkeerattiin auto lentokentän parkkihalliin ja purettiin Jessin matkalaukut ja lähdettii käveleen lentokentälle. Se muistutti mua niin paljon joka ikisestä matkasta minkä oon tehny mun perheen kaa. Kuinka monet kerrat ollaankaan perheen kaa palautettu vuokra-auto Orlandon parkkihalliin, jaettu matkalaukut ja lähdetty yhdessä kohti kotimatkaa, surullisena siitä että loma on takana mut innoissaan että päästään kotiin. Omaan kotimaahan, omaan taloon omaan huoneeseen, omaan sänkyyn. Uskokaa pois, kolmenkin viikon jälkeen on ihana palata kotiin. Ja perjantaina hetken oli sellanen tunne et kun itsekin ois menossa check in:niin ja kohta lähtis lento Suomeen. Siis ite aloin kunnolla vasta itkeen kun vedin yhtä Jessin matkalaukuista mun persässä ja tuli ihan sellanen tunne et oli perhe ympärillä ja oltais palaamassa jenkkien matkalta Suomeen. 

Noh, se ei helpottanu yhtään kun päästiin itse kentälle sisään. Vaikka itellä olikin eka kerta tällä Sacramenton lentokentällä niin silti, kaikki kuulutukset, matkustavat perheet ja bisnesmiehet, kaikki lähtevät ja saapuvat lennot ja matkustamisen tunne, iski niin kovaa. Viimeks kun olin kaiken tän ympäröimänä niin sanoin hyvästit mun perheelle ja kaikki tää sai mut ajatteleen mun lähtöä. En varsinaisesti tuntenu koti-ikävää tai minkäänlaista halua nousta seuraavaan Eurooppaan lähtevään koneeseen, ei, tää oli joku tunne mitä en seriously oo ikinä tuntenu. Olin vaan niin hämmentyny ja viä hassumpaa oli sanoo hyvästit Jessille ja kattoo kun se jonotti turvatarkastukseen ja ite jäikin sille toiselle puolelle. Lopulta kun viimeiset hyvästit heilutettiin niin palattiinkin takas autolle ja ajettiin takaisin Lodiin. Ekaa kertaa elämässä menin lentokentälle mut en matkustanu minnekään ja ehkä se oli se juttu. Lentokentillä on muhun suuri vaikutus, ja vaikka tää kuulostaa tosi hassulta niin se tunne mikä mulla oli oli niiiin voimakas. Ehkä koska kaikki mun parhaat muistot ja hetket mun perheen kaa on vietetty matkustellen ja yhdistän lentokentät aina siihen et lähtee jonnekin matkaan lähimmäisten kanssa. Oikeestaan tähän asti oon tykänny lentokentistä, kaikki muistot miten sisarusten kaa on keksitty vaikka mitä hauskaa ajanviettoo kun lennot on ollu 6 tuntia myöhässä, miten pikkusisko on nukahtanu mun syliin pitkän lennon jälkeen, miten oon äitin ja iskän kaa kierrelly tax free kauppoja ja tappanu aikaa ihan vaan olemalla. Joskus ollaan vietetty yö lentokentällä myrskyn takia ja muistaan kuhn saatiin ilmaislippuja kaikkii ravintoloihin mitä lentokentällä oli mut ainoo mikä oli neljän aikoihin auki oli McDon. Kerran Pariisin lentokentällä tosi tylsistyneinä mun siskojen kaa otettii videolle kun näyteltiin pätkiä Liisa Ihmemaasta. Niin paljon muistoja tuli mieleen! En mä tiiä onks tässä mitään järkee mut yritän vaan selittää miltä musta tuntuu hahah.

Niin kun taisin jossain postauksessa kertoo mä ite tajusin mun lähdön ihan vasta viime hetkillä. Kun mun perhe saatto mut turvatarkastukseen ja kaikki itki niin tottakai tiesin miks ja halusin itekin itkee mutta en pystyny koska en ymmärtäny, oon aina tottunu matkustaan perhe ympärillä. Naureskelin ja sanoin viimeset heipat ja kattelin ilosesti taakse kun jono eteni. Vasta kun otin mun laukun hihnalta ja lähin suunnistaan kohti oikeetaa porttia niin se kaikki vaan räjähti, oli pakko ihan istua alas kun yhtäkkiä vaan huomasin kuinka yksin olin. Se meni kuitenkin nopeesti ohi ja keräsin itteni ja soitin mun parhaalle ystävälle kun venailin konetta. Oli niin hämmentävä olo. Koneessa kun katoin kotimaan kutiustuessa niin tajusin että herranjestas, oon lähdössä KYMMENEN KUUKAUTTA, jotain noin KOLME SATAA PÄIVÄÄ kestävälle matkalle ja mulla ei oo mitään hajua mitä kaikkee tulee tapahtumaan. Se ei ollu pelon tunne, se oli vaan oivallus ja vihdoin mua oikeesti alko jännittään.

Ehkä mä haluun kertoo tän kaikille teille jotka ehkä jopa ensvuonna ootte lähössä tälle matkalle, kukaan tai mikään ei ikinä voi valmistaa sua kaikkiin haasteisiin jotka on sua vastassa. Tarvii äärimmäistä rohkeutta ja itseensä luottamista nousta sihen koneeseen ihan yksin. 

Saavuin Californiaan 22. heinäkuuta viime vuonna. Siitä on nyt 181 päivää, melkein 200 päivää ja yötä oon viettäny täällä ja varmaan jokainen vaihtari voi kompata kun sanon et tuntuu rehellisesti puolelta kuukaudelta. Monesti kun siskot tai kaverit on ottanu puheeks ekat kuukaudet ja mitä tapahtu ihan ekojen viikkojen aikana niin tuntuu et ne tapahtu tyyliin viime kuussa.Yks päivä aloin kertoo tarinaa joka tapahtu mulle ekan kuukauden aikana ja sanoin että "so it was about three weeks ago...". Three weeks aka PUOLI VUOTTA. Mutta samalla, tuntuu kun mun tänne tuleminen ja sopeutuminen ois tapahtunu ikuisuuksia sitten. Ekaa koulupäivää en ees muista..? Mun ajantaju on ihan sumentunut täällä. Ihan vähän aika sitten tuijotin mun Days Until sovellusta joka näytti että 180 päivää Hawaii ja nyt onkin enää kaks viikkoo?  Ja siihen et mun vuosi loppuu on 134 päivää. Nyt jo voin sanoo että noi 134 päivää tulee lentään mun ohi ja mua ehkä vähän pelottaa jo. Miten mä voisin ikinä lähtee täältä? Musta ja mun siskosta on tullu tosi läheiset, ei olla enää hostsiskoksii vaan ollaan siskoksia. Miten mä voin ikinä jättää mun perheenjäsenen tänne?

Parhaat neuvot minkä mukaan oon täällä elänyt on että sun täytyy vaan elää päivä kerrallaan.  Se auttaa kun alkaa ahdistaan kuinka paljon päiviä on jo ohi/jäljellä. Pitää myös yrittää tajuta että sä et tuu ikinä saamaan tätä vuotta takaisin joten välillä vaikka miten tekis mieli vaan roikkuu facetimessa perheen tai kavereiden kaa Suomessa niin parempi vaihtoehto on mennä jutteleen hostvanhemmille tai keksii jotain tekemistä siskon kaa. Ei oo ikinä helppoo ottaa vetäisyyttä sulle tärkeistä ihmisistä mut vaihto on vaatinu sen. Mulla on ollut ihan huippu vuosi tähän asti ja mulla on tunne että tää loppupuolisko tulee oleen vielä parempi. Oon vihdoin alkanu rentoutuun ja oleen oma itseni täällä.

Huh tän pienen avautumisen jälkeen voin siis todeta että hyvin menee, koulu nyt vähän tylsistyttää eli tää Hawii osuu ihan täydelliseen kohtaan!! En oo hirveesti päässy kuvaileen mutta saatte varmaan ihan tylsistymiseen asti kattella mun matkakuvia noin kolmen viikon kuluttua joten palaillaan :)) Adios!

XVIII, For Jessika and Julia

 This post is for you Jessika & Julia, I love you ♥

I have met a lot of people here and become friends with many of them but you two have seriously been my best friends here. And tomorrow I will have to say goodbye to you.

The pictures on the left  were taken in the beginning of our year and the ones on the right on New Year´s Eve. In between we have so many amazing memories which I will never forget. Here´s some of them in my favourite pictures of us:

This football game... ♥ Actually every single one of them and all the volleyball and basketball games too! We had so much fun in all kinds of school activities and together we had the real american high school experience!

Jessi you became my German littlesister! It was amazing to see how much you grew here and became a whole different person during these five months. You are so much stronger now! Thank you for always making me laugh, seriously I never had a boring moment with you :) Oh and thank you for being tall with me. (We were probably the tallest girls in our school)

 

 Looking like tourists in San Francisco-level: Pro

Julia I´m so happy for becoming so close with you. Every single deep conversation we had, every single crazy adventure we shared together... I will never forget them or you and because of you I have to visit Brazil some day in the future! It feels like we´ve been friends for years when actually we´ve known each other´s for 5 months. That´s crazy...

Jessi and I cooking European food. I remember when Jessi broke an egg in to a coffee mug and mixed it using a fork and every one was like what on Earth are you doing and trying to show her "the real way" to do it.  But Jessi and I agreed that it´s totally normal to use a mug and a fork when it comes to eggs. We Europeans had to stick together haha xD

 

Me and Julia in America, fatter but happier than ever!

I would have so much more to say but I´m pretty sure you already know everything. I´m going to miss you so bad but I´m not sad because we will meet again. You were a huge part of the first part of my exchange year and you made me feel alive. Thank you once more and even though I know you are really sad to leave and probably crying at the moment but please smile, you both had an amazing experience here and hey, you are going home ♥ 

:`)

Thank you 2014

Moii!

Tulin nyt tekeen tällasen ikään kuin vuosipostauksen mut kun noita kuvia selailin ja pääsin tonne heinäkuuhun niin jotenkin ei ollu fiilistä ruveta vielä tiivistelemään näitä vaihtovuoden kuukausia joten tää 2k14 katsaus koostuu vaan vuoden ekasta Suomessa vietetystä puolikkaasta! Oon aika varma et tuun tekeen tästä vaihdosta niin monta muistelupostausta tulevaisuudessa joten ei nyt haittaa etten tähän noita ekan viiden kk:n kuvia tunkenu. Anyways, kuten joka vuosi tänä vuonna kävi ihan samanlailla; alotin tekemällä siististi tammikuusta yhden kollasiin, helmikuusta yhden jne. mut en tiiä miten se aina maaliskuusta eteenpäin menee sekasin, kuvia alkaa olla niin paljon ja lopulta tein kollaaseja enemmänkin tapahtumien kun kuukausien mukaan koska esim. huhti-kesäkuussa tapahtu niin paljon kaikkee ja halusin laittaa kaikki mun lempikuvat esille joten tää ei nyt oo ihan maailman selkein.

Huh. 2014 oli paras vuosi tähän mennessä. Sanon sen varmaan joka vuosi mutta sehän on vaan hyvä juttu? ;) Toisaalta myös surullisia ja vaikeita asioita on käyty läoi varsinkin tän vaihdon aikana mutta kaikesta on selvitty ja kaikki ongelmat pelot ja vaikeudet on nyt jätetty 2014 puolelle. Kun vuosi 2013 loppui, tein itselleni lupauksen että mitä ikinä 2014 tuo mukanaan, yritän nauttia elämästä ja viettää vähemmän aikaa kännykällä. No en tiä toteutuko toi jälkimmäinen mut ainakin oon nauttinu elämästä. Paljon. Nyt mennään kuviin!

Uusivuosi vaihtui rauhallisesti Jonin kanssa. Muistan miten tammikuun alku oli lumeton mutta lopulta saatiin lunta juuri sopivastikun koulussa järjestettiin Kesä keskellä talvea-päivä! Oli valehtelematta -20 ja kamujen kanssa mentiin minishortseissa ja hameissa. Tällasissa vaatteissa oltais täällä Amerikan high schoolissa lähetetty suoraan kotiin! Kokeiltiin Erikan kaa erilaisia meikkejä jota voisin käyttää Wanhoissa jotka lähesty kovaa kyytiä...

Wanhat! Mekko oli aivan ihana ja koko päivä ikimuistoinen! En ois kyllä jaksanu ellei mulla ois ollu Jonia parina, kun tuli jatkojen vuoro meinasin melkein nukahtaa istualteen kun muut ympärillä biletti. Ja tosiaan oli SM-hallikisat seuraavana päivänä, turha varmaan sanoo että meni vähän penkin alle... xD No oli sen arvoista kyllä!

Hiihtolomalla suunnatiin Rukalle perheen ja tuttavaperheen kanssa ja vaikka lasketeltiinkin vaan pari päivää niin kelit oli tosi kivat :) Kauhee miten iso ikävä lumilautailuu on nyttt...

Näissä merkeissä suurin piirtein suju maaliskuu, kova kesän odotus alkoi!

Huhtikuu. En tiiä miten se on mahdollista et aina huhtikuussa tapahtuu vaikka mitä, oonko ainoo kellä käy näin? Noh, oli kavereiden synttäreitä ja omatkin ja sain tietää vihdoin mun hostperheen! Puhelu tuli koulussa ja kylllähän siinä jalat meinas mennä alta ja itku pääsi kun kuulin :´)

Juhlaajuhlaajuhlaa.. Kaverit järjesti mulle yllätys piknikin koulun jälkeen!! Ihana huhtikuu ja musta tuli 17-v <3 En muista oliko vappu huhti vai toukokuussa mut sekin suju ihanien ihmisten kanssa!

Toukokuu oli kans ihan huippu! Justin Timberlaken keikka, äitienpäivä, lämpimät kelit, seikkailut Epen kaa, vesisota koulussa...

Pakko sanoo että kesäkuun alussa otetut kuvat on varmaan mun lemppareita kaikista vuoden kuvista. Kauaa en ehtiny Suomen kesästä nauttia kun lähdettiin  Jenkkeihin perheen kanssa! Kolme osavaltioo (tai jos nyt ollaan tarkkoja niin toi capitalhan ei kuulu mihinkään osavaltioon virallisesti...) , kolme kollaasia:

New York City

Florida

Washington D.C.

Heinäkuussa yritin vaan mahdollisimman hyvin nautti viimeisistä viikoista Suomessa. Send off partyt tuli ja meni ja alotin pakkaamisen mutta vieläkään en uskonut oikeasti lähteväni jonnekin. 

Muistan vieläkin niin kirkkaasti kuinka istuin paikalleni kooneeseen joka matkasi Helsingistä New Yorkii ja mun molemmille puolille istu kaks jotain täysin tuntematonta ihmistä ja yhtäkkiä se totuus iski ja tajusin kuinka pitkän ajan oon poissa kotoa. Mua ei sinänsä alkanu ahdistaan tai pelottaan vaan enemmänkin tuntu hassulta et nyt mennään ihan yksin tuntemattomaan ja kaiken lisäks vielä melkein vuoden ajaksi.

Nyt kaikesta tuntemattomasta on tullut tuttua ja tuntuu että olisin asunu täällä Lodissa jo kauemmin kun tän 5 kuukautta. Mulla on täällä tavallaan toinen elämä. Ja nyt kun siitä on enää alle puolet jäljellä niin aijon tehdä tästä loppupuoliskosta vielä paremman kuin ensimmäisestä :) 

TOIVOTTAVASTI VUODESTA 2015 TULEE IHAN HUIKEA KAIKKIEN OSALTA :)!!