Mulla ja Erikalla on hyväkuntosii ja halpoja merkkivaatteita myynnissä Tampereen Radiokirppiksessä joka sijaitsee Laukontorilla! Pöydän numero on 14 ja koot on siitä xs:stä mediumiin, kannattaa mennä tsekkaan!:) Muun muassa nää vaatteet ja paljon muuta!
27. kesäkuuta 2015
25. kesäkuuta 2015
Hoover dam & Grand Canyon
Long time no see ja nytkin pikasesti tästä kirjottelen vähän ennen kun painun flunssan uhrina sängyn pohjalle taas. Viime kerralla kirjottelin promista Calista käsin ja nyt oonkin jo Suomessa. Varmaan ymmärrätte et aikaa ei ollu mitenkään postailla viimeisten vaihtoviikkojen kuluessa mut en kuitenkaan oo tätä blogia hyvästelly lopullisesti!! Tässä siis kuvia kun käytiin perheen kaa reissailemassa ympäri ämpäri tota west coastia. Surullisen vähän tuli kuvia räpsittyä järkkärillä San Franciscosta (vaikka sieltähän oottekin nyt tän kuluneen vuoden aikana nähnykin jo paljon kuvia hehe) L.A.sta, Hollywoodista ja Las Vegasista ei ollut lähes yhtään kuvaa ja varmaan siks että olin sen verran thrilled saatuani oman perheen takasin ettei sit tultu muuta kun nautittuu matkaseurasta :)
Kuitenkin kun osavaltio vaihtui Nevadasta Arizonaan ja tuli nähtyä Hoover Damin pato sekä silta niin kaivoin kameran esiin ja oon ikionnellinen että Grand Canyoninkin sain ikuistettuu koska VAU. En oo elämässäni ikinä nähny niin henkeäsalpaavaa näkymää. No koska alkaa olla jo myöhä niin siirrytään kuviin!! Kirjottelen myöhemmin lisää vikoista ajoista Lodissa ja paluusta Suomeen :)
Ja ainiin... Oli muuten hyvä että vierailtiin tuolla padolla ennen kun mentii sit Orlandossa kattoon tää Kalifornian tuhoutumisesta kertova San Andreas-leffa, oli meinaan jo valmiiks ihan pikku järkytys mulle kun koko vuoden Calissa tosiaan olin asunu ja siinä tuhoutu sitten kaikki tutut paikat ja mm. tää pato näissä kuvissa murtu ja kaikkee. En tiiä jos tää katastrofileffa on jo Suomessa mut oli muuten tosi hyvä, SUOSITTELEN!!
Pakko tästä kuvasta mainita että hyvin näyttää kuinka vakava tää Kalifornian kuivuustilanne onkaan meinaan tää Colorado joen pinta on ennen ollu tossa missä näkyy toi valkosen ja punertavan kiven ero eli ihan parissa vuodessa on noin paljon tippunuveden pinta... Jos vaan sinne vois puoliakaan näistä Suomen sateista lähettää :(
21. toukokuuta 2015
XXIX, The American Prom
Jenkki prom oli niiiiiin erilainen kun wanhat mutta hyvällä tapaa. Ihan huikea päivä!!
Mä ja mun sisko mentiin siis eri koulujen promiin mut silti laittauduttiin yhdessä. Kaikki alko kun mentiin perjantaina ottaan akryylikynnet (ekaa kertaa mun elämässä) ja sit lauantaina nukuttiin ihanan pitkään ja otettiin molemmat pitkät suihkut ennen kun lähdetiin meikkaukseen. Oli niin ihanaa ku tiesi ettei ollu kiire minnekään ja sai oikeesti ottaa aikansa siihen kun valmistautu ja mietti miten laittaa hiukset ja kaikkee. Wanhat kun tanssin niin herätys oli tosiaan siinä nejältä aamulla xD..
Että mulla oli ongelmia päättää jätänkö hiukset auki vai väsäänkö jonkun kampauksen. Niin monen kaverin mielipidettä kysyin haha ja letittelin mun hiukset varmaan sata kertaa ennen kun päädyin tällaiseen yritykseen fancysta ponnarista.
Noh, sit lähdettiin Macy´s:lle ja siellä meille tehtiin meikki! Mulle ei oo ikinä kukaan ammattilainen tehny meikkiä joten olin tosi innoissani mutta myös peloissani koska en tienny miten joku osais toimii mun valkoisten kulmien ja ripsien kanssa :D... Täällä Californiassa yhdeksällä kymmenestä vastaantulijasta on TÄYDELLISET mustat tuuheet kulmakarvat ja ripset, ne ei ees mitää meikkii tarvii ku näyttää niin kauniilta, oon ollu niin kateellinen tästä koko vuoden ku ite pitää aina käyttää ripsarii ja piirtää kulmat haha. No anyways, tykkäsin mun meikistä niin paljon!! Vaikka kulmat oli mekein mustat ja ei yhtää tuntunu omilta niin silti oli tosi kaunis olo koko illan :)
Kun päästiin kotiin viimeistelin vielä mun hiukset ja sit kello olikin jo 16 ja mun prom date Chad laitto viestiä et se on matkalla ja mulla ei ollu vielä ees mekkoo päällä!!
Chad oli saanu lainata promia varten sen äidin truckia joka on niin hieno auto että sillä kelpas kyllä liikkua koko illan. Ensin suunnattiin meijän kaverin sedän luokse joka asuu isossa kartanossa maaseudulla ja siellä oli upee ulkokeittiö dinneriä varten ja kaunis takapiha missä otettiin tosi paljon kuvia. Mun pitää vielä selvittää mistä saisin ne ammattilaisten ottamat ryhmäkuvat meinaa mulla on ainoostaan kännykällä otettuja kuvia koska en jaksanu raahata järkkäriä mukana...

Tässä hieman snapchat materiaalia haha
Illallinen oli niin hyvä ja koska en ollu mitään aamupalan lisäks ehtiny syömään niin ruokaa uppos ihan hyvään tahtiin! Onneks mun mekko ei ollu istuva masun kohdalta ;) Sit auringon laskiessa otettiin lisää kuvia ja vaan hengailtiin meijän prom groupin kaa johon kuulu yli 40 ihmistä. Taisin olla ihan melkein ainoita junioreita tässä ryhmässä ja vaikka tiesinki monet niistä senioreista niin silti ehkä osittain oli vähän ulkopuolinen olo mut mun date piti huolta että en jääny yksin mihinkään haha ja siitä oon tosi kiiitollinen! Muutenkin niin herrasmieskäytöstä sain koko illan että en voinu kun tuntee itteni prinsessaks :)

Oli hassuu kun yleensä mä oon se joka aina pitää huolta et otetaan tuhat kuvaa sadassa eri paikassa et ees jotkut onnistuis niin Chad jatkuvasti sano et hei mullon uus idea mennään tonne ja tonne ja hei voiks sä ottaa musta ja Ingasta lisää kuvia ja haha musta se vaan oli tosi söpöä :) Ja kiivoja kuvia tulikin!! Myös nää vähän oudommat poseeraukset tässä alapuolella

Hannah oli ainoita mun läheisii ystävii jotka oli samassa ryhmässä mun kaa ja aina välillä kun meijän datet meni hengailee jätkiensä kaa niin me pidettiin hauskaa B) Hannah on melkein kaks vuotta mua nuorempi, voisitteko uskoo? Ei näytä eikä käyttädy kun 16-vuotias mun mielestä!!



Että mä oon vieläkin rakastunut mun mekkoon ja sain siitä paljon kehuja myöskin!! Loppujen lopuks oli ihanan virkistävää mennä mustassa kun kaikilla muilla oli tosi räikeitä ja kirkkaita mekkoja.
Sit lähdettiin puoli yhdeksän aikaa itse prom-tapahtumaan ja oltiin sielä noin tunti ja puoli. Olin jo kuullu aikasemmin miten se tulis oleen tylsin osa koko promista ja olihan se aika lame, ihan tuli mieleen ala-asteen discot xD Tunnelmaa latisti vielä se et kaikkien piti puhaltaa alkomittariin ennen kun astu sisään ja että joka nurkassa oli opettajia joita tunnisti... Siis joka nurkassa. Alappa siinä tanssia ja nauttii tunnelmasta kun sun vihaama enkun ope kyylää siinä kosketusetäisyydellä hahaha kyllä mä ymmärrän et tällasta tapahtumaa pitää valvoo tarkasti mut tää oli vähän ylilyönti. Noh, hauskaa kuitenkin oli en mä sitä kiellä! Sieltä sit siirryttiin afterpartyyn ja mekot ja korkkarit vaihtu t-paitoihin ja höntsyihin ja yön päätteeks kaaduttiin Hannahin kaa sen sängylle ja sammuttiin varmaan kolmessa minuutissa.
Mulla ei oikeen ollu mitään odotuksia tätä iltaa kohtaan koska olin kuullu vähän ristiriitaisia juttuja jenkki promista mut mulla oli ikimuistoinen ilta ja myös mun koko vaihtovuoden upein ja hauskin ilta. Ja oon tosi onnellinen että menin Chadin kaa vaikka kyllähän mä Reneetä vähän ikävöin illan aikana... Mut kuten sanoin, aivan huikee ilta, kyllä teki tän Suomi tytön iloiseksi ja hymyä promista riittää vieläkin :)
5. toukokuuta 2015
XXVIII, PROM READY
Pitkän ja tuskallisen etsinnän jälkeen vihdoin tänään sain mun prom mekon käsiini ja koska prom onkin jo tänä lauantaina niin jo oli aikakin! Hauskaa oli että vaikka ittelleni kuinka vannoin et tää tyttö ei ikinä osta a) pinkkiä b) turkoosia tai c) MUSTAA mekkoo niin haha kuten kuvissa näkyy niin mustahan mun mekko on. MUTTA se oli musta niin kaunis että en montaa kertaa harkinnu kun pistin tilaukseen. Ja koska iho on ihan mukavan päivettynyt ja hiuksetkin kohta ihan valkoset niin ehkä toi mustakaan ei saa mua näyttään ihan kalpeelta. Ja ainiin hehe muahan myös siis kysyttiin promiin ja täytyy sanoo että tosi ilonen olin kun luulin et en datee ois saanu ollenkaan. Vaikka kuinka hauskaa kamujen ja siskonki kaa ois varmaan ollu niin on se ihanaa kun poika kysyy sua söpöllä tavalla, yhdessä päätätte mekon ja pojan puvun väristä ja prom kukista ja poika ostaa sun lipun ja tarjoo illallisen ja järjestää sen ja hommaa kyydit ja mun tapauksessa myös prom groupin ja mahdollisen after party paikan. Ja varsinkin kun mun hyvä kamu Chad yleisurheilujoukkueesta kysy mua niin tiedän et meillä tulee oleen tosi hauskaa! :)

Niin paljon on tapahtunu sen jälkee ku viimeks postasin ja ette tiedäkkään kuinka paljon tekis mieli vaan istahtaa koneelle ja kirjottaa romaani teille tänne kaikesta mitä oon täällä oppinu ja miltä tuntuu nyt kun vika kuukausi on kovassa vauhdissa.. Videookin haluisin kuvata teille ja kuvata kaikkee mut ei yksinkertaisesti aika riitä ja oon päättäny jättää tän blogin vähän takaosalle niinku ootte varmasti huomannu. Haluun vaan ottaa ihan kaiken irti näistä vikoista viikoista ja vaikka kuinka haluisin jakaa tän kaiken teille ja myös perheelle ja kamuille niin oon silti ollu vähemmän yhteydessä Suomeen kun ikinä mut musta se on vaan hyvä. :) Promista tuutte kyllä saamaan ihan riittävästi varmaan kuvia haha joten palaillaan todennäkösesti ens viikon puolella, pusuja paljon teille kaikille ketkä vielä jaksatte mua seurailla :* Lyhyesti sanottuna mulla menee täällä tosi hyvin ja en vois olla onnellisempi tällä hetkellä, zemppii teille kaikille tän kouluvuoden vikoihin puristuksiin, kesä on kohta täällä ja siellä!! <3
5. huhtikuuta 2015
XXVIII, What I´ve been doing lately
Sisko on töissä ja oon jo hukannu aikaani ottamalla aurinkoo, lukemalla, syömällä ja pesemällä vessan ja nyt päätin tulla postaileen jo toisen kerran tänään. En oo vaan pitkään aikaan tehny iPhone-kuvapostausta joten nyt on sellainen luvassa!

- Tää kaupunki missä asun, Lodi, on vuoristojen välissä eli ns. Valleyssa mikä meinaa sitä että talvi oli ihan sairaan sumuinen! Joka aamu kun kouluun ajettiin, näkymät oli suunnilleen tätä luokkaa. Tässä oon matkalla lentokentälle Sacramentoon!
- Eka vierailu Waikiki beachilla
- Otin kuvan perheelle ennen turvatarkastusta kun ne kysy että muistithan passin... lol mamma
- Nähtiin hääkuvaukset keskellä Honolulun vilkkainta tietä
- Ahhh Hawailla oli ihan sikana tuoreita hedelmiä joka paikassa

- Yritettiin tehdä jenkkien perusposee mut ei oltu tarpeeks ghettoja
- Saara osti söpöjä postikortteja
- Luccaan GoPro-selfie Diamond Head tulivuoden huipulla auringon noustessa
- Starbucksia Hawaiian style (paljon kalliimpaa ainakin oli haha)
- Matka takaisin maankamaralle alkoi

- Surffausta kovasti ikävöiden...
- Poseeraamista hotellin altailla
- Voiko kauniimpaa rantamaisemaa olla
- Mun lentokonetöherrykset ajautu vahingossa Saaran mukaan Floridaan
- Squad
- Squad vähän fancier

- Matkalla Pearl Harbor memorialiin
- Karavaanin kyydissä
- Hanauma Beach, upeat snorklausmahdollisuudet niinkun näkyykin
- & 5. Squad tattoos

- Mä ja Renee
- Mä ja synttärisankari Blake jonka kunniaksi mentii porukalla hiking ja oli kyllä ihana päivä!!
- Cali lights on the way back
- Auringonlasku mereen huipulta katsoessa
- Wow mikä posee

Vasemmalla taivaskuvia ja oikealla Casino Night photo booth ja kuvisprojekti

- Meillä oli mr. Tokay kisa jossa siis jätkiä meijän koulusta kisas kyseisestä tittelistä. Se oli vähän niinku missikisat; oli uimapukukierros, pukukierros, talent-kierros ja sit lopuksi vastattiin kysymyksiin. Noh tämä eräs herra joka tunnetaan somessa rahoillaan leijumisella esitteli oman talenttinsa: hänellä oli valehtelematta varmaan $500 ykkösen seteleinä ja niinpä hän gangsta rapin soidessa käveli ympäriinsä ja heitteli niitä ympäri koulun salia. Niin noh mikäs siinä, halusin vaan jakaa tän mun mielestä tosi huvittavan jutun. No hän ei kuitenkaan voittanut tätä kisaa haha.
- Hups miten mulla aina tulee joku kuva kahdesti
- 4. 5. Casino Night!!

Kaunis San Francisco Kiinalaisen Uuden Vuoden aikaan

- Uudet vanssit!
- Oli hupaisaa kun tätä kuvaa otin nii yks ihan söpö jätkä käveli mun ohi ja sano että instagram material huh? Aloin vaan nauraan haha
- Mun ja mun siskon pyöräilyretki 30 asteen helteessä
- Kahvihetki veljen kaa
- Santa Cruz
Spirit week koulussa ja Time travel day joten mä ja Renee pukeuduttiin 80´s tyyliin! Mun tuurilla meillä oliki yleisurheilun kuvaukset samana päivänä niin enköhän mä siel sit ton valtavan krepatun pehkon ja sinisen luomivärin kaa yrittäny sit näyttää jotenki urheilulliselta XD

1. 2. 3. Prom mekko ostoksilla (vaikka sitä yhtä oikeaa en vielä ostanutkaan). Rakastuin tohon baby pinkkiin merenneitomekkoon mutta hintaa löyty reippaat 400 dollarii joten kauppaan jäi.
4. Mä ja Carly
5. Päivä joella kamujen kanssa
6. Mä ja Kayla

Eilen oli mun vikan spirit weekin vika päivä joka oli Class Color day. Freshmenit oli valkosia, sophmoret mustia, juniorit vihreitä ja seniorit oransseja. Ihan hullu päivä oli mut tosi hauska!! Herättiin jo viideltä ja kuudelta me juniorit (tai ei tietenkään kaikki meistä viidestä sadasta vaan toi porukka tossa kuvassa) kokoonnuttiin, mentii hakee yhdessä donitseja ja ajettiin kouluun ajoissa pitkässä letkassa musiikki pauhaten jossa seniorit suurin osa oli viettäny koko yön. Joo siis joku tän koulun perinne et seniorit viettää koko yön parkkipaikalla tai koulun futiskentällä ja sit ne sotkee ja laittaa kaiken mailman roinaa junioreiden parkkipaikoille ja joskus ne jopa maalaa tai sotkee campusalueenkin. Kun me saavuttiin junioreiden kaa isona autoletkana nii koko meijän parkkipaikkarivistö oli täynnä varotuskolmioita, oransseja tietenkin, ja seniorit kaikin voimin yritti estää meitä tulemasta kouluun. Ne kiipeili meijän autoihin, tunki niitä varotuskolmioita autoihin sisälle ja teippas meijän autoja oranssilla teipillä. Voin vaan kertoo teille että meno oli hullua XD Koulupäiväkin suju paljon nopeemmin kun kaikki oli pukeutunu ja täpinöissään iltapäivän Rallya varten. Joka spirit viikon perjantaina on aina siis Rally jossa koko koulu kokoontuu saliin ja on kaiken maailman ohjelmaa ja kisoja ja sellasta kouluspiritin nostamista. Tällä kertaa ohjelmassa oli vaikka mitä hauskaa ja lopuksi vielä meijän koulun tanssiryhmä esitti tanssin ja se loppu valtavaan flash mobiin jossa puolikoulua juoksi salin keskelle ja tanssi High School Musicalin kappaleen We´re all in this together! Ja vaikka onkin kuinka ns. mainstream kuvaus jenkkien high schoolien tunnelmasta tää kappale ja muutenkin koko hsm mut kyllä täytyy sanoo että laulettiin kavereiden kaa ihan täysillä mukana ja kylmät väreet kulki pitkin selkää. Oli vaan niin hieno hetki!! Tuntu et vihdoin tän päivän jälkeen tajusin kuinka paljon tärkeitä ihmisiä mulla täällä koulussa onkaan ja kuinka tunnen vihdoin kuuluvani tänne. Tokay High School on tehny musta violettikultaisen tiikerin hahah :)
4. huhtikuuta 2015
The Liebster Award
Heta haasto mu tähän Liebster Award- haasteeseen jonka muistan joskus pari vuotta sitten tehneeni mut nyt tein uudestaan! Eli tarkotuksena on vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä 11 uutta ja sit haastaa 11 bloggaajaa. Tässä mun vastaukset Hetan kysymksiin:
(kuvat weheartit)

1. Jos sun pitäis elää loppuelämä joko ilman kännykkää tai ilman tietokonetta, kumman valitsisit?
Varmaankin sit ilman tietokonetta kun kännykän avulla kuitenkin aina oon kontaktissa ihmisiin ja muutenkin sosialisoin!
2. Mikä on sun suurin haave tällä hetkellä? Sen ei välttämättä tarvii olla realistinen.
Hmm mulla on monia haaveita. Suurin varmaan se et löytäisin ittelleni just sopivan ammatin ja mulla olis tosi menestyksekäs urapolku ja myös löytäisin elämäni rakkauden jonka kanssa voisin matkustella ympäriinsä ja etsiä itseäni ja sit lopulta hankkia lapsia. Tän vaihtovuoden kaikkien kokemusten myötä on tullu vähän sellanen tulevaisuuden haave et vaan voisin mennä eripaikkoihin ja erilaisiin tilanteisiin erilaisten ihmisten kanssa ja vaan oppia elämästä ja itsestäni lisää asioita. Haluisin vaan kasvaa ihmisenä tosi paljon ja sit kun oon kokemusrikas ja elänyt nii voisin kasvattaa mun lapset samanlaiseksi haha.

3. Ketä ihannoit eniten? Miksi ja miten tää ihannointi sai alkunsa?
Ehkä tää yleisin vastaus mut ketään ihmistä en ihannoi niin paljon kun omaa äitiä ja isää. Mun mielestä se miten hienot urat mun äiti ja isi on itselleen luoneet ja samalla rakentaneet kestävän avioliiton ja kasvattaneet neljä lasta on ihan tarpeeks jo ihannoinnin arvosta. Mut tän lisäksi mun äiti ja isä on luonut meille kodin jossa on hyvä olla ja mä tunnen itseni niin onnelliseksi kaiken sen takia mitä mun vanhemmat on mun eteen tehny. Kodin johon hymysuissa palaan vaikka oisin just viettänytkin elämäni parhaan vuoden täällä unelmakohteessa Kaliforniassa. He on ihan pienestä pitäen tarjonneet mulle urheiluharrastuksia, tsempannu ja kannustanu mua niissä ja koulunkäynnissä, vienyt mua ympäri maailmaa ja opettaneet että miten elämässä pärjätään. Yhtälailla kun mäkin oon tehny virheitä niin samoin on mun vanhemmatkin mutta heiltä oon oppinu että miten virheistä opitaan. Välillä oon ehkä repiny hiukset päästä kun he on pakottanu mua meneen reeneihin vaikka ei aina huvittanu tai käskeny jäämään kotiin lauantai-iltana kun kaikki muut kaverit huiteli ties missä tai kun oon saanut valituksia 8-:n matikan kokeesta mut näin taaksepäin katsoessa ymmärrän et se oli kaikki mun omaksi parhaakseni ja että oon tosiaankin onnekas koska te välitätte. Ja tää vaihtovuosi. Muistan vieläkin ekan kerran kun tosissaan tästä vanhemmille mainitsin niin mun iskä oli heti et joo se on ihan sun juttu, tottakai voit lähteä. Jotenkin se miten paljon te mun mahdollisuuksiin pärjätä yksin ulkomailla jo 17-vuotiaana uskoitte anto mullekin niin suuret voimat et uskalsin lähtee ilman mitään epäilyksiä et pystynköhän mä tähän nyt oikeesti. Ja tietysti ootte Suomesta käsin mua tsempannu ja kuunnellu ja vaikka oisin teijät herättäny keskellä yötä mun soitoilla niin aina ootte rauhoittaneet mua ja saaneet mut näkemään sen positiivisen puolen kaikessa, vaikka kuinka se oiskin ollu vaikee nähdä tietyissä tilanteissa. Pystyisin tästä kirjoittamaan vaikka 1 500-sanaisenn esseen mut ehkä jätän tän nyt tähän haha. Itku tuli silmään, ikävöin teitä niin kovasti mut pian nähdään!

4. Mikä on sun mielestä turhin/ärsyttävin TV-ohjelma, jota et jaksa kattoo hetkeekään?
Big Brother, Keeping up with the Kardashians, Paris Hilton´s new BFF, Salkkarit, Ridiculousness plus kaikki auto-ohjelmat haha.
5. Mikä oli sun lapsuuden hienoin hetki jonka muistat edelleen?
5. Mikä oli sun lapsuuden hienoin hetki jonka muistat edelleen?
Wow mikä kysymys. Jos ihan lapsuudesta puhutaan niin varmaan se kun Ewa syntyi ja sain pidellä häntä sylissä ekaa kertaa. Olin siis kuus vuotias ja olin just vähän aika sit murtanut mun käden kiipeilytelineessä tarhassa ja mulloli valtava punainen kipsi mut silti pystyin asetteleen Ewan mun syliin haha. Muistan sen vieläkin tosi hyvin.

6. Kerro kolme asiaa jota rakastat, ja mistä et pystyis luopumaan mistään hinnasta. Et siis vaikka sulle maksettas miljoonia.
Perhe ja koti, ystävät ja suomalaisuus (ja urheilu ja musiikki).
7. Millaseks kuvittelet sun elämän 20 vuoden päästä?
7. Millaseks kuvittelet sun elämän 20 vuoden päästä?
20 vuoden päästä oisin melkei 38 hmm toivottavasti asuisin omassa kodissa järven rannalla mieheni ja ehkä 3-4 lapsen kanssa ja olisin onnellinen.
8. Tee loppuelämäsi Bucket List, mihin listaat asioita mitä haluat tehdä loppuelämäsi aikana.
8. Tee loppuelämäsi Bucket List, mihin listaat asioita mitä haluat tehdä loppuelämäsi aikana.
En pysty haha oon vielä niin nuori ja kokematon hahhaa liikaa asioita mitä haluun kokee!

9. Mistä vuodenajasta pidät eniten, miksi?
Kevät. Sillon oon aina onnellisimmillani koska pitkän pitkän talven jälkeen alkaa taas tulee lämmintä ja valoisaa ja muistaa miten kaunista voikaan olla kaiken loskan ja pimeyden jälkeen. Plus on mun synttärit :) Ja koulussakin on kivaa kun vikat kuukaudet ja auringosta saa ihan uutta motia lukemiseen! Plus tietää et kesä ja loma on tulossa ja keväisin myös saa alkaa juokseen ja reenaan ulkona ja pyöräileen.
10. Jos saisit kelata ajassa taaksepäin haluamasi ajan, mitä muuttaisit?
10. Jos saisit kelata ajassa taaksepäin haluamasi ajan, mitä muuttaisit?
En osaa vastata tähän haha menee liian henkilökohtaiseksi
11. Mikä on lempielokuvasi? Miksi just se?
11. Mikä on lempielokuvasi? Miksi just se?
Tykkään The Impossible koska se vaan oli tosi silmiä avaava ja koskettava elokuva. Limitless on kans hyvä koska se on tosi opettavainen huumeista vaikka onkin fiktioo hahah. En tiä mikä mulla on kun en ikinä pysty yhtä lempparii nimeämään mut tykkään myös Burlesquesta ihan vaan koska Christina Aquilera ja se on vaan upee leffa.

Mun keksimät kysymykset:
1. Millon viimeks sulla oli erikoisen hyvä päivä ja mitä sillon tapahtu? Mikä teki siitä hyvän?
2. Mikä oli rumin ja karuin kaupunki/maa jossa oot ikinä vieraillu?
3. Millon viimeks olit tosi nolostunu jossain tilanteessa? Mitä tapahtu?
4. Onksulla kesätöitä ens kesäks? Jos on nii missä ja jos ei niin miksei?
5. Kirjota sun lempikohta jostain kappaleesta jota oot kuunnellu paljon lähiaikoina :)
6. Mikä oli sun talven 2014-2015 kohokohta? Kerro siitä!
7. Mitä mieltä oot Suomessa asumisesta? Asuisitko mielummin jossain muualla Euroopassa? Jos asuisit jossain muualla Euroopassa, miten sun elämä eroaisi tän hetkisestä ja olisitko onnellisempi?
8. Mikä oli sellanen kehu minkä oot saanut lähiaikoina et se jäi sun mieleen erityisesti?
9. Entäpä haukku tai muu negatiivinen kommentti suhun liittyen?
10. Millon viimeks tunsit itsesi tosi vapautuneeksi?
11. Jos voisit mennä nyt ihan minne vaan ilman mitään esteitä niin minne menisit?
HAASTAN KENET TAHANSA JOKA LUKEE MUN BLOGIA JA OSAA VASTATA MUN KYSYMYKSIIN >:) Kommentoikaa jos teitte tän haluun lukee teijän vastaukset!! :*
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)