27. toukokuuta 2014

Kysy vaihdosta!


Hejssan! Kesäsäät oli ja meni, toivottavasti tulee pian takaisin! Kokeetkin oli ja meni, niitä en kyllä jää kaipaan haha xD Noi kuvat on otettu eilen kun ekaa kertaa tutustuin kunnolla kamerajalka+itselaukaisin-yhdistelmään, oli muuten hieman vaikeeta ku ns. ite otti kaikki kuvat!! Btw mun hiukset ei oo enää noin pitkät, tänään olin taas pitkästä aikaa kampaajalla ja pituutta lähti aika reippaasti mun mielestä ainakin x) Viikonloppuna oli valmentautuminen vaihtoon lähtöön Varalassa ja oli tosi onnistunut päivä mun mielestä, opin tosi paljon kaikkee uutta. Ja nyt päätin et rupeen valmisteleen ensimmäistä kunnon postausta tohon vaihtoon koskien, mähän lähenkin jo alle kahden kuukauden päästä! 

Ajattelin että te voisitte nyt kysyä ihan kaikkea laidasta laitaan liittyen mun tulevaan vaihtovuoteen ja sit teijän kysymyksien pohjalta voisin sit tehdä sen postauksen. Kiitos jo etukäteen, palaillaan pian vastausten parissa :-)!!

22. toukokuuta 2014

22nd May



Kiirettä on painanu päälle kun vika lukiovuosi lipuu kohti loppuaan, ihan uskomatona kuinka vähän aikaa sitten se tuntuu olleen kun ekan kerran astelin tykin ovista sisään lukiolaisena ja nyt on jo (kohta) kuusi koeviikkoo takana?! Tähän vuoteen on kyllä kuulunu paljon kaikkee hauskaa ja vikalle viikollekin meille on kivaa ohjelmaa :) Koeviikko on siis vielä käynnissä ja takana on jo matikka ruotsi ja hissa, vika puristus on fysiikan muodossa ja maanantaina! Tässä just chillailen Jonin kaa kattoen Suomen peliä, huonolta näyttää... Käytiin Erikan kaa kuvailemassa tässä lähistöllä ja oon niin ilonen kun löysin tollasen lappushortsihaalarin mikä onkaan..? xD Koska en muista monta vuotta oon sellasen suunnitellu ostavani ja nyt vihdoin pari viikkoo sit löysin sellasen!
Kaikki hehkuttaa tätä lämmintä ilmaa ja munki on pakko; oli ihan huippufiilis ku rankan reenin jälkeen tänää juostii vaan järveen shortsit ja urheilurintsikat päällä! Sinne meni myös talviturkki vihdoin. Tänään muutenkin oon vaa maannu auringossa ja nauttinu siitä et hetkeen ei tarvi tehä kouluhommia. Viikonloppuna on muuten Up Educationin järjestämä vaihtareiden ns. "kouluttautuminen" Varalassa, sielä toivottavastipääsen tutustuu muihin vaihtoon lähtijöihin :) Viikonlopun jälkeen alan varmaa toteuttaan sellasta kunnollista infopostauksesta tosta vaihdosta, teitä varmasti kiinnostaa mut en oo vielä ollu ihan  varma mitä kaikkee saan kertoa! Mut pian saatte informaatiota, ei huolta. Huomenna on vihdoin perjantai, hyvää viikonloppua!!<3

10. toukokuuta 2014

Days until...

JUSTIN TIMBERLAKE

En vaa voi vieläkään käsittää et ylihuomenna tuun näkeen yhden mun elämän suurimmista idoleista! Oon varmaan ihan shokissa ja itken koko ton keikan ajan... Rakastan JTn musiikkia ja live-esiintymisiä. Rakastan. Lippu tonne oli siis tosi vaikea saada mut lopulta äiti löysi sellasen mulle, kiitos vielä tuhannesti ♥ Yleensä en oo mikään #crazyfangirl mitään laulajaa/bändiä kohtaan mut pakko sanoo et Justin Timberlake tekee poikkeuksen (ja Beyonce) ja luulen et tuun itkeen ton keikan aikana monta kertaa. Pitääki muistaa laittaa vedenkestävää ripsaria ... :D


 

USAn matka perheen kanssa

Ihana päästä heti koulun loputtua lomatunnelmiin ja viettään aikaa perheen kanssa! Käydään useammassa osavaltiossa joten ei vietetä koko lomaa Floridassa. En tajua miten tohonkin on jo alle 30 päivää, vhiiiiii so excited!!♥ 


 EXCHANGE YEAR

Musta sanakirjassa sanan "ristiriitaisuus" kohdalla pitäis olla selityksenä "vaihtovuosi". Odotan toisaalta tätä kaikkee niin innoissani, oon koko elämäni halunnu vaan lähtee ja kokee kaikkee kun oon nuori! Kuitenkaan en oo ikinä ollu näin peloissani siitä miten tää tulee vaikuttaan mun elämään. Jätän niin paljon kaikkee hyvää Suomeen 10ksi kuukaudeksi, mistä tiedän et ne odottaa mua siellä kun vaihtovuosi on ohi? Kaikki voi mennä painajaismaisesti, perhe ja koulu ja voi olla etten saa yhtään kavereita..  Kaikki voi vaan olla niin kamalaa et tuun kotiin kesken vuoden. Toisaalta kaikki voi päinvastoin mennä hyvinkin, voin saada lisää ihania ihmisiä mun elämään, kasvaa ihmisenä ja oppia jotain tosi tärkeää elämästä. Kyllä mä ymmärrän et kaikkee tulee tapahtumaan, hyvää ja pahaa, sitä on koko ajan painotettu. Et tää tuleen oleen se paras ja se huonoin vuosi. Kuitenkin se halu lähtee on vaan niin paljon isompi ku kaikki epäilyt ja pelot että tässä sitä ollaan, 71 päivän päästä oon jo Calissa koulun penkillä! Ennen lähtöä haluun viettää mahdollisimman paljon aikaa mulle rakkaitten ihmisten kanssa ja yrittää vaan valmistautua henkisesti siihen, et kohta asun talossa keskellä mulle ventovieraita ihmisiä, kaupungissa josta en tiedä yhtään mitään, maassa jossa en tunne yhtäkään ihmistä. Ja saa nähdä sit mitä siitä tulee, toivon et voin blogin kirjottelemista jatkaa suht normaalisti senkin vuoden aikana, jos vaan on aikaa. Huhhuh, kyllä tunteen meinaa aina nousta pintaan kun tota lähtöä ajattelee...


TWO YEARS TOGETHER

2-vuotispäivä vietetään Jonin kaa tosi kaukana toisistamme, mut se on silti tosi tärkee päivä molemmille. Sanotaan et jos parisuhde kestää yli vaihtovuoden, se tulee kestään vaikka mitä muutakin. Muuta en oikeen osaa sanoa, mulla vaan tulee ihan sairas ikävä Jonia.♥


Hyvää viikonloppua kaikille teille ihanille lukijoille :)

3. toukokuuta 2014

Emerald green dress and birthday parties


Helouuu :))
Nyt kun on ollu torstaista asti lomaa nii on ihan outo fiilis, ihan kun ois jo sunnuntai! Ja siks oonki tosi hyvillä fiiliksillä koska on vasta lauantai siis. Mun tän aamun hyppyreeni meni toosi hyvin ja parhaillaan oon autossa (?!) läppärin kaa matkalla kaupoille äitin ja Erikan kaa, tukka märkänä ku tuli vähän kiire xD Vappu suju tosi kivasti Saaran ja Ellan hostaamissa vappubileissä ja  eilen oli Juliannan synttärit! Oli tosi hauska ilta ja kuviakin saatiin räpsittyä :) Musta tuntu et vihdoinkin laitoin hiuksia oikein kunnolla, virittelin meinaan tota lettinutturakampausta ihan kiitettävän  kauan... Plus laitoin päälle ton ihanan Zarasta viimekesänä ostetun maximekon, rakastan smaragdin vihreää väriä! 
Oon nyt vähä suunnitellu ekaa kunnollista postausta tohon vaihtovuoteen liittyen, pitää vaan miettiä tarkkaan et mitä kaikkee voisin jo jakaa... Kaikki ei meinaa oo menny ihan sujuvasti tähän mennessä vielä ja on ollu tosi epävarmaa fiilistä mulla itelläni. Mut palaillaan ehkä sen aiheen parissa, nyt meen yrittään jospa löytäisin uudet juoksutrikoot! :D